Pääsiäinen 2016
Istumme juuri MS/Finlandialla matkalla Tallinnaan ja siitä
edelleen Võruun, Etelä-Viroon, tai tarkemmin Viron kaakkoisosaan. Tämä on jo neljäs pääsiäinen jonka vietämme
Võrussa. Matkaan menee laiva- ja ajomatkoineen n. 6 tuntia. Olen tippunut jo
kärryiltä laskuissa montako kertaa olemme Võrussa käyneet, mutta olemme
viettäneet siellä kesälomia, vapun, joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen. Jonkin
verran matkapäiviä on siis kertynyt ja siksi haluan kertoa teillekin tästä
mahtavasta pienestä kaupungista sekä sen ympäristöstä.
Kesä 2013 |
Miksi juuri Võru?
Noin 14.000 asukkaan Võru eli Võru Linn (lausutaan Voru) on
Võrumaan pääkaupunki Kaakkois-Virossa. Kaupunki muistuttaa vanhoine puutaloineen
Suomen Porvoota. Avomiehelläni on isänsä kanssa uusi pienkerrostaloasunto
lähellä Tamula -järven rantapromenadia. Asunnon ostoon täältä he päätyivät
pyörittäessään käytettyjen vaatteiden liikettä, joka on sittemmin myyty.
Võru on loistava paikka rentoutua. Esimerkiksi mökillä lomailu kääntyy usein töiden teoksi,
mikä ei sinällään ole paha asia, mutta koska en siellä osaa olla tekemättä
mitään, tekee tämän tyyppinen vapaa-aika todella hyvää. Ei tarvitse potea
huonoa omaatuntoa "tekemättömyydestä". Virossa hintataso on vielä
paljon Suomea edullisempi ja siksi siellä pystyykin tekemään samalla rahalla
paljon enemmän. Kesällä on myös paljon ilmaistapahtumia, toreja ja markkinoita joissa saa ajan kulumaan liiankin nopeasti.
Fr. R. Kreutzwaldin puisto Tamula-järven rannalla. |
Yleisesti Virolaiset pitävät Suomalaisista, ainakin muista
kuin huonosti käyttäytyvistä kännituristeista. Virossa pärjää pääsääntöisesti
hyvin englannilla, varsinkin Tallinnassa, mutta saat paljon parempaa palvelua
jos osaat edes muutaman sanan Viroa. Myöskään hieman varttuneemmat virolaiset
eivät välttämättä osaa lainkaan englantia, joten muutaman sanan opettelu ennen
Viron matkaa on kohteliasta ja vieläpä helppoa. Jonkin verran kieli onkin
tarttunut ja pärjäämme kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa kohtalaisesti
maan omalla kielellä. Ajattelin tehdä erillisen postauksen Võrun kahviloista ja
ravintoloista ja käyn siellä läpi hieman ruokailuun liittyvää sanastoa, alla
muutamia perussanoja jotka ehkä jo tiedättekin. Tässä linkki alkeisiin ja perussanastoon.
Tere - Hei
Aitäh - Kiitos
Tere tulemast - Tervetuloa
Palun - Ole hyvä
Nägemist - Näkemiin
Virolaiset ovat osanneet hakea EU-tukia ahkerasti, ja mm.
Tamulajärven rantapromenadi on rakennettu vuonna 2009 EU-avustuksilla. Ranta on
suuri ja siellä on kahvila josta saa myös jäätelöä ja alkoholijuomia, todella
edullisesti tietenkin. Rannalla on kesäiltaisin usein musiikkia ja tunnelma
kuin Etelä-Euroopassa. Võrun kaupunkipäivien yhteydessä järven päälle
rakennetaan esiintymislava. Linnapäevad järjestetään seuraavan kerran 19.-21.8.2016 ja
huomion arvoinen tapahtuma ovat myös Antslan markkinat jossa on myynnissä
kaikkea peltikatoista juustoon ja makeisiin. Markkinoilla päässyt aikaisempina
vuosina myös n. 30 euron korvausta vastaan helikopterilennätykselle (en ole
uskaltanut mennä) ja illalla on perinteinen romuralli, jossa Ladat ajetaan
ruttuun. Võrua on muutoinkin remontoitu viime vuosina ahkerasti ja kuoppaiset
tiet ovat vaihtuneet uuteen asfalttiin ja kivistä tehtyihin kävelykatuihin,
kaupungin ilme on siis kohentunut huomattavasti. Kesällä parasta onkin rannalla
löhöily, uiminen ja herkuttelu. Talvella käymme yleensä Kubijan kylpylän
lämpimissä altaissa rentoutumassa.
Markkinat Võrun keskustassa. |
Uusi hotelli |
Võrussa on useita hotelleja, suositeltavia niistä ovat ainakin
"Kubija Hotel & Spa" Kubijan kylpylä yhteydessä, "Hotel Tamula"
Tamulajärven rannassa ja "Külalistemaja Ränduri" aivan kaupungin keskustassa. Rändurin viereen on avattu uusi hotelli "Georgi Hotell" joka on ainakin bookingin mukaan arvioitu upeaksi. Hotellit maksavat keskimäärin 50 euroa/yö. Võrusta
on Latvian Riikaan noin 200 kilometriä eli paikan pystyy halutessaan kätevästi
yhdistämään vaikkapa Viron tai Baltian kierrokseen. Olemme käyneet Riikassa ja Jürmalassa useita
kertoja, ja aion kertoa niistäkin teille omassa postauksessaan, kuten myös
Võrun nähtävyyksistä ja harrastusmahdollisuuksista.
Lähde siis Tallinnaa pidemmälle kalaan, täällä et kovin
todennäköisesti törmää moneenkaan Suomalaisturistiin.
- Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti