tiistai 31. toukokuuta 2016

Sveitsi ja vuoristomaisemat

Pitkä viikonloppu Sveitsissä

Kevät 2016

Wilderswil





 
Avopuolisoni täytti huhtikuun lopussa kolmekymmentä ja halusimme juhlien järjestämisen sijasta lähteä johonkin matkalle. Finnairin lentoalennusmyynti innosti minut varaamaan lennot Sveitsiin.
 
En tiennyt että Alppien solatiet aukeavat yleensä lumitilanteesta riippuen vasta kesäkuun alussa. Tämä siis hieman vaikeutti reitin suunnittelua, mutta keväälläkin on kuitenkin mahdollista ajaa upeita teitä ja maisemat ovat tietysti mahtavat kun laaksot ovat vihreitä ja vuorilla on vielä runsaasti lunta.
 
Sveitsissä olisi mahdollista ja järkevää liikkua myös junalla auton sijaan, koska junayhteydet ovat todella hyvät. Koen tämän kuitenkin hankalaksi ja siirtymät vievät huomattavasti enemmän aikaa, lisäksi matkatavaroiden raahaaminen junassa on ehkä hieman työlästä. Autossa tavarat tulevat aina kätevästi mukana. Junalla ei olisi myöskään päässyt juuri niille reiteille jotka me autolla ajoimme.
 
Lähdimme (silmät ristissä aikaisen aamulennon takia) Zürichistä ensin kohti Sveitsin pääkaupunkia Berniä.  Huomasimme heti etteivät Sveitsiläiset ainakaan aja vanhoilla autoilla. Katukuvassa näkyi paljon Porscheja ja muita hienoja tai ainakin uusia autoja. Vanhat Nissanit ja Corollat puuttuivat katukuvasta kokonaan.
 
Mercedes Benz  S63 AMG Coupe
 
Kävimme ensin pienessä pääkaupungissa Bernissä, mutta kaikki Euroopan kaupungit tuntuvat olevan pitkälti samasta muotista valettuja, ja tutustuminen kaupungin todelliseen luonteeseen vaatisi aina useamman päivän vierailun, niimpä en kerro vierailustamme Bernistä sen enempää.  
 
Odotin malttamattomana koska näkisimme ensimmäisen silmäyksen Alpeista. Maisema avautuikin eteemme moottoritiellä ja suu meinasi loksahtaa auki. Onneksi minä en ollut ratissa, koska tuijotin vain vuoria jotka nousivat jylhinä edessämme pilvien yläpuolelle. Matkaa vuoristoon oli tässä vaiheessa vielä kymmeniä kilometrejä.
 
 
Ajoimme ensimmäiseksi yöksi paikkaan nimeltä Wilderswil joka sijaitsee lähellä Interlakenia sekä Thun ja Brienz -järviä. Olimme Wilderswilissä jo hyvissä ajoin ja meille jäikin mukavasti aikaa kierrellä paikkoja.

Wilderswil
 
Wilderswil

 
 
Lähdimme ensimmäiseksi käymään Saxetenin kylässä, joka sijaitsee n. 1100 metriä merenpinnan yläpuolella. Kylään vei kapea ja mutkitteleva vuoristotie, joka oli niin kapea että vastaantulijoiden kanssa sai olla tarkkana. Saxetenin kanjonissa tapahtui vuonna -99 onnettomuus jossa 18 nuorta turistia ja 3 opasta kuoli äkillisten tulvien seurauksena huuhtouduttuaan alas jokea pitkin aina Brienz järveen saakka.
 


 
 
Seuraavaksi ajoimme ihastelemaan Grindelwaldin maisemia. Harkitsimme menemistä funikulaarilla tai kondolilla jollekkin näköalapaikalle, mutta näimme autoillessa jo niin upeita maisemia että päätimme että säästämme kalliit juna- tai kondoliliput johonkin muuhun kivaan. Junaliput ovat mielettömän kalliita, esimerkiksi lippu "Euroopan huipulle" Jungfraulle, maksaa n. 200 euroa edes takaisin. Grindelwald First näköalapaikalle kondolit maksavat n. 70 euroa. Ihan halpaa hupia tuo hisseillä ajelu ei siis ole.


 
 
Piipahdimme vielä Thun -järven kupeessa katsomassa St. Beatuksen tippukiviluolia, tai no ulkopuolta vain, koska paikka oli jo suljettu. Vesiputoukset olivat kuitenkin hienot ja maisemat muutenkin järven ympäristössä.

 
 

 
Ensimmäinen päivä oli todella intensiivinen, ja vaikka kävimme jo välissä kirjautumassa hotelliin ja tarkoitus oli levätä hetki, ei lepäämisestä kuitenkaan tullut mitään kun mieli halusi jo lähteä tutkimaan uusia paikkoja. Yövyimme Hotel Berghof Amaranthissa joka maksoi n. 100 euroa yöltä ja majoitukseen sisältyi aamiainen. Hinta oli mielestäni ihan kohtuullinen ja maisema hotellista kyllä sen arvoinen.


Kerron toisesta ja kolmannesta matkapäivästä lisää myöhemmin.

- Suvi