maanantai 25. huhtikuuta 2016

Viro - Võrun nähtävyydet

Nähtävyyksiä ja harrastusmahdollisuuksia




Võrussa sen  ja lähialueella on paljon käymisen arvoisia nähtävyyksiä. Kerron alla muutamia ja jatkan listaa sitä mukaa kun ehkä käymme itsekin tutustumassa uusiin paikkoihin.
 
Võrun kaupunki on jo itsessään nähtävyys. Suomen Porvoota muistuttava pieni ja idyllinen kaupunki, jossa on runsaasti ihania pieniä kahviloita ja putiikkeja. Kaikki on kävelymatkan päässä. Kaupungista löytyy myös useita kauppakeskuksia jos shoppailu on sydäntä lähellä.
 
 



Tamulajärven rantapromenadi. Vuonna 2009 EU-varoin rakennettu rantapromenadi on kiva paikka viettää kauniita kesäpäiviä. Rannalla on kahvila josta saa myös alkoholijuomia ja jäätelöä. Iltaisin ravintolan terassilla soi musiikki ja tunnelma on kuin jossakin etelän rantalomakohteessa.
 

 
Kubijajärven laituri ja hyppytorni. Kubijajärven rannasta pääsee uimaan laiturilta ja siellä on myös hyppytorni hurjapäille. Paikalla on myös pieni hiekkaranta perheen pienimmille. Kesällä on auki myös kioski josta saa pientä makeaa ja suolaista syötävää.
Kübijan kylpylä. Kiva ja edullinen kylpylä (Võrun ainoa kylpylä, uimahallia ei ole) jossa erilaisia saunoja, mm. kaksi suurista hirsistä tehtyä ulkosaunaa, kolme erilämpöistä allasta joista yksi poreallas, pieni uima-allas ja lastenallas. Lähellä on myös lampi johon voi mennä uimaan jos vain uskaltaa.. Kylpylä on kiva erityisesti talviaikaan.
Suuri Munamäki. Munamäen näkötorni sijaitsee Baltian korkeimmalla mäellä. Tänne kiipeäminen saattaa tuntua pohkeissa! Mäen alla on parkkipaikka ja itse tornille päästäkseen joutuu kiipeämään pitkän pätkän portaita. Matkalla on kaikenlaista pientä ja jännittävää nähtävää. Pääsymaksu torniin oli muutaman euron, jos haluaa ylös hissillä se maksaa hieman enemmän. Näkymät tornista eivät ole mitenkään aivan huikeat, koska korkeutta on vain 318 metriä merenpinnasta. Torni on 29 metriä korkea ja viimeisten rappusten kiipeäminen on aika jännittävää. Myöskään kaiteet eivät ylhäällä ole korvinkaan korkeat, eli jos kärsii korkeanpaikankammosta saattaa tämä olla liian jännittävää..





Roosisaaren Riippusilta sijaitsee Tamulajärven rantapromenadin päässä. 100 metriä pitkältä sillalta avautuu kauniit näkymät kaupunkiin ja Tamulajärvelle. Sillan läheisyydessä voi usein nähdä runsaasti sorsia sekä joutsenpariskunnan poikasineen.
Adrenalin Arena, Euroopan suurin Motocrosshalli sijaitsee Sõmerpalussa, muutama kilometri Võrusta. Jos kiinnostuit, katso lisää täältä.
Võrussa on kaksi urheilukenttää joista toinen on vapaassa käytössä. (sijaitsee lähellä Roosisaaren riippusiltaa) Olemme käyneet heittelemässä nurmella mm. frisbeetä. Kaupungin puistoissa on myös fresbeegolf koreja jotka ovat yleisessä käytössä. Myös museo on käymisen arvoinen, vaikkakaan opastusta eikä selitteitä ole englanninkielellä, mutta jo kuvat ja esineet kertovat omaa tarinaansa esimerkiksi millaista oli olla Venäjän vallan alla.
 
Võrun lähistöllä on myös useita hevostalleja, mutta näihin en ole tutustunut se enempää. Talleilta järjestetään esimerkiksi vaelluksia Latvian puolelle.
 
Tarto  on kaupunki matkan varrella Tallinnasta Võruun. Tartossa on paljon nähtävää, mutta en listaa nähtävyyksiä tähän erikseen. Voit katsoa Tartosta lisätietoja täältä.
Toivottavasti tästä löytyi jotakin mielenkiintoista!
- Suvi
 

torstai 7. huhtikuuta 2016

Viro - Võru, ihana pieni kaupunki

Pääsiäinen 2016

 
Istumme juuri MS/Finlandialla matkalla Tallinnaan ja siitä edelleen Võruun, Etelä-Viroon, tai tarkemmin Viron kaakkoisosaan. Tämä on jo neljäs pääsiäinen jonka vietämme Võrussa. Matkaan menee laiva- ja ajomatkoineen n. 6 tuntia. Olen tippunut jo kärryiltä laskuissa montako kertaa olemme Võrussa käyneet, mutta olemme viettäneet siellä kesälomia, vapun, joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen. Jonkin verran matkapäiviä on siis kertynyt ja siksi haluan kertoa teillekin tästä mahtavasta pienestä kaupungista sekä sen ympäristöstä.

 
Kesä 2013
 

Miksi juuri Võru?

Noin 14.000 asukkaan Võru eli Võru Linn (lausutaan Voru) on Võrumaan pääkaupunki Kaakkois-Virossa. Kaupunki muistuttaa vanhoine puutaloineen Suomen Porvoota. Avomiehelläni on isänsä kanssa uusi pienkerrostaloasunto lähellä Tamula -järven rantapromenadia. Asunnon ostoon täältä he päätyivät pyörittäessään käytettyjen vaatteiden liikettä, joka on sittemmin myyty. Võru  on loistava paikka rentoutua. Esimerkiksi mökillä lomailu kääntyy usein töiden teoksi, mikä ei sinällään ole paha asia, mutta koska en siellä osaa olla tekemättä mitään, tekee tämän tyyppinen vapaa-aika todella hyvää. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa "tekemättömyydestä". Virossa hintataso on vielä paljon Suomea edullisempi ja siksi siellä pystyykin tekemään samalla rahalla paljon enemmän. Kesällä on myös paljon ilmaistapahtumia, toreja ja markkinoita joissa saa ajan kulumaan liiankin nopeasti.

 
Fr. R. Kreutzwaldin puisto Tamula-järven rannalla.
 
Yleisesti Virolaiset pitävät Suomalaisista, ainakin muista kuin huonosti käyttäytyvistä kännituristeista. Virossa pärjää pääsääntöisesti hyvin englannilla, varsinkin Tallinnassa, mutta saat paljon parempaa palvelua jos osaat edes muutaman sanan Viroa. Myöskään hieman varttuneemmat virolaiset eivät välttämättä osaa lainkaan englantia, joten muutaman sanan opettelu ennen Viron matkaa on kohteliasta ja vieläpä helppoa. Jonkin verran kieli onkin tarttunut ja pärjäämme kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa kohtalaisesti maan omalla kielellä. Ajattelin tehdä erillisen postauksen Võrun kahviloista ja ravintoloista ja käyn siellä läpi hieman ruokailuun liittyvää sanastoa, alla muutamia perussanoja jotka ehkä jo tiedättekin. Tässä linkki alkeisiin ja perussanastoon.
Tere - Hei
Aitäh - Kiitos
Tere tulemast - Tervetuloa
Palun - Ole hyvä
Nägemist - Näkemiin
 
 


Virolaiset ovat osanneet hakea EU-tukia ahkerasti, ja mm. Tamulajärven rantapromenadi on rakennettu vuonna 2009 EU-avustuksilla. Ranta on suuri ja siellä on kahvila josta saa myös jäätelöä ja alkoholijuomia, todella edullisesti tietenkin. Rannalla on kesäiltaisin usein musiikkia ja tunnelma kuin Etelä-Euroopassa. Võrun kaupunkipäivien yhteydessä järven päälle rakennetaan esiintymislava. Linnapäevad järjestetään seuraavan kerran 19.-21.8.2016 ja huomion arvoinen tapahtuma ovat myös Antslan markkinat jossa on myynnissä kaikkea peltikatoista juustoon ja makeisiin. Markkinoilla päässyt aikaisempina vuosina myös n. 30 euron korvausta vastaan helikopterilennätykselle (en ole uskaltanut mennä) ja illalla on perinteinen romuralli, jossa Ladat ajetaan ruttuun. Võrua on muutoinkin remontoitu viime vuosina ahkerasti ja kuoppaiset tiet ovat vaihtuneet uuteen asfalttiin ja kivistä tehtyihin kävelykatuihin, kaupungin ilme on siis kohentunut huomattavasti. Kesällä parasta onkin rannalla löhöily, uiminen ja herkuttelu. Talvella käymme yleensä Kubijan kylpylän lämpimissä altaissa rentoutumassa.
 
 
Markkinat Võrun keskustassa.

Uusi hotelli
 
Võrussa on useita hotelleja, suositeltavia niistä ovat ainakin "Kubija Hotel & Spa" Kubijan kylpylä yhteydessä, "Hotel Tamula" Tamulajärven rannassa ja "Külalistemaja Ränduri" aivan kaupungin keskustassa. Rändurin viereen on avattu uusi hotelli "Georgi Hotell" joka on ainakin bookingin mukaan arvioitu upeaksi. Hotellit maksavat keskimäärin 50 euroa/yö. Võrusta on Latvian Riikaan noin 200 kilometriä eli paikan pystyy halutessaan kätevästi yhdistämään vaikkapa Viron tai Baltian kierrokseen.  Olemme käyneet Riikassa ja Jürmalassa useita kertoja, ja aion kertoa niistäkin teille omassa postauksessaan, kuten myös Võrun nähtävyyksistä ja harrastusmahdollisuuksista.
Lähde siis Tallinnaa pidemmälle kalaan, täällä et kovin todennäköisesti törmää moneenkaan Suomalaisturistiin.
- Suvi