sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Dolomiitit, via ferrata

Kiipeilyä vai kävelyä?


Via ferrata, eli rautainen tie, tarkoittaa vuoristopolkua, joka on vahvistettu turvakaapeleilla, askelmilla, tikkailla ja silloilla. Vaeltaja/kiipeilijä on lähes koko ajan varmistettuna vaijeriin. Via Ferratojen avulla pääsee liikkumaan vuorilla suhteellisen helposti ja turvallisesti. Osa ferratoista on pelkkää korkealla olevaa polkua jossa varmistetaan vaijeriin, mutta joissakin pääsee ihan oikeasti pitkille vertikaaliseinille, jossa korkeuseroa saattaa olla 600 metriä, ferratan ollessa 900 metriä pitkä. Maisemat ovat pääsääntöisesti huikeita, mikäli vuoristomaisemat ovat mieleen. 

Via ferrata Averau (2413 m)
















Harjannereittiä Cadini vuorilla












Mandalan matkalla pääsimme useille erilaisille ferratoille vaeltamisen lisäksi. Osa oli myös hiukan pelottavia, koska varmistuksia ei välttämättä ollut ollenkaan. Välillä olimme köydessä kiinni ja vuoriopas kulki viimeisenä. Laskeutuessamme Paternolta, osuutta jossa ei ollut varmistuksia, vuoriopas huusi walk walk walk! Kapusimme minkä ehdimme jalat täristen todella jyrkkää mäkeä, ainoa suunta oli alaspäin! Reitit sujuivat kuitenkin turvallisesti ja muistoihin jäi huikea kokemus, sekä mielenkiinto itsenäisiin via ferrata matkoihin.

Vasemmalla Tre Cime di Lavaredo.

Maisemat kohdallaan

Tällä reitillä ei ollut varmistuksia.































Kesällä 2018 kävimme via ferratoilla Ruotsissa ja Norjassa. Norjassa ferratoja on yllättävän paljon, joten todellakaan ei tarvitse matkustaa Italiaan asti päästääkseen kokeilemaan tätä hauskaa tapaa liikkua vuorilla! Oletko sinä käynyt ferratoilla jossakin? Onko sinulla suositella jotain hienoja reittejä?

- Suvi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti