Dolomiitit, via ferrata

Kiipeilyä vai kävelyä?

Via ferrata, eli rautainen tie, tarkoittaa vuoristopolkua, joka on vahvistettu turvakaapeleilla, askelmilla, tikkailla ja silloilla. Vaeltaja/kiipeilijä on lähes koko ajan varmistettuna vaijeriin. Via Ferratojen avulla pääsee liikkumaan vuorilla suhteellisen helposti ja turvallisesti. Osa ferratoista on pelkkää korkealla olevaa polkua jossa varmistetaan vaijeriin, mutta joissakin pääsee ihan oikeasti pitkille vertikaaliseinille, jossa korkeuseroa saattaa olla 600 metriä, ferratan ollessa 900 metriä pitkä. Maisemat ovat pääsääntöisesti huikeita, mikäli vuoristomaisemat ovat mieleen. 

Via ferrata Averau (2413 m)

Harjannereittiä Cadini vuorilla

Seikkailu Dolomiiteilla

Syyskuu 2017

Kävin syksyllä 2016 Mandalan matkaillassa Partioaitassa, jossa esiteltiin erilaisia Mandalan vaellusmatkoja. Ihastuin Dolomiitteihin ja vaellus läpi jylhien maisemien ja jännittävien via ferratojen kuulosti mahtavalta. Varasin itselleni matkan aika pian tämän jälkeen. Olen käynyt hyvin vähän valmismatkoilla, ja tällainen pienessä ryhmässä tehtävä räätälöity matka omine oppaineen oli aivan uusi kokemus.

Opas oli meitä jo lentokentällä vastassa. Oli mukavaa, tai suoraan sanottuna luksusta, kun ei tarvinnut itse huolehtia mistään. Saavuttuamme lennolla iltamyöhään Venetsiaan, meidät kuljetettiin autoilla vuorten ympäröimään 1200 metrin korkeudessa sijaitsevaan Cortina d'Ampezzoon. Tukikohtanamme toimi kotoisa hotelli nimeltä Villa Gaia. Seuraavana päivänä oli jo vaelluspäivä, joten nukkumaan käytiin pian hotellille saapumisen jälkeen. 

Olin seurannut säätietoja muutamia viikkoja ennen matkaa. Kuvittelin että Italiassa pääsisi vielä syyskuussa vaeltamaan t-paidassa ja shortseissa, mutta vuorille olikin luvattu todella kylmää, jopa lunta.

Heräsimme aikaisin, pakkasimme päiväreppuun yöpymistarvikkeet ja lähdimme paikallisbussilla kohti vaellusreittimme alkua joka vei meidän ensimmäisen muutaman kilometrin ja 600 nousumetrin jälkeen Rifugio Croda Da Lagon järvelle jossa pidimme tauon ja nautimme pientä syötävää. Järvi on Italialaisittain nähtävyys, omaan silmään se oli aika vaatimaton, mutta vuoret ja niiden seinämillä näkyneet kiipeilijät kiinnittivät huomion.

Vaellus jatkui täältä upeiden maisemien läpi kohti Passo Giaun majaa.

Pidimme muutamia juoma-, eväs-, ja kuvaustaukoja pitkin matkaa ja Passo Giaun majalla hengähdimme kahvin mittaisen tauon verran ennen viimeistä rutistusta kohti 2413 metrin korkeudessa sijaitsevaa yöpaikkaamme Averaun majaa.

Majalla pääsimme suihkuun ja meille oli varattuna yksi isompi huone kerrossänkyineen. Maja oli todella siisti illallinen maistui, sen mitä siitä muistaa. Olin niin väsynyt että ruoan jälkeen oli pakko päästä nukkumaan ja nukuinkin oikein sikeästi aamuun asti. 

Ensimmäinen päivä oli niin sanottu "luulot pois" mentaliteetilla tehty rankka lämmittely siihen mitä Alppivaeltaminen todella on. Se on ollut tähän mennessä elämäni fyysisesti rankin päivä, kilometrejä kertyi noin 18 ja nousumetrejä noin 1500. Normaalia ohuemmassa ilmassa, vajailla yöunilla ja juoksijan polven kipuillessa jo ensimmäisten kilometrien kohdalla, perille Averaun majalle pääsy tuntui vähintäänkin lottovoitolta. Olen mielestäni kohtalaisen hyvässä kunnossa, ja voin vain kuvitella miltä hieman huonompikuntoisesta olisi tuntunut. Alpeilla pitäisi normaalisti jaksaa noin 15 km ja 1000 nousumetriä päivässä, jolloin voisi ajatella olevansa ns. "vaelluskunnossa". Nyt mentiin hieman enemmän, mutta kaikki jaksoivat perille!

Toisena vaelluspäivänä pääsimme ensimmäiselle via ferratalle, ja siitä kerron seuraavassa postauksessa.

-Suvi