Retki Repovedelle

Marraskuu 2016

Vaikka marraskuu on yleensä aina synkkä ja pimeä, voi silloinkin tehdä ulkona kivoja asioita. Päätimme lähteä Repoveden kansallispuistoon yönyli -retkelle. Varasin meille majoitukseksi Karhulahden kodan.  Vaikka matkalla kastuisi, pääsisi kotaan kuivattelemaan varusteita ja nukkumaan mukavasti. Kodalle on kartasta mitattuna matkaa Lapinsalmen parkkipaikalta noin kahdeksan kilometriä ja se sijaitsee lähellä Olhavaa. Paikka kuulosti juuri sopivalta ja reitti kulkee monen eri nähtävyyden kautta.

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien alueella. Sinne on Helsingistä matkaa noin 190 kilometriä. Repovedellä korkeuserot ovat yllättäviä verrattuna muuhun Etelä-Suomeen. Tämä kannattaa ottaa huomioon reittiä suunnitellessa. Puiston alueella on kattava polkuverkosto ja mukavasti tulenteko- ja telttapaikkoja. Puiston alueelta löytyy myös varaustupia ja kotia, joissa on mukava yöpyä jos ulkona nukkuminen syksyn pimeydessä tai talven kylmyydessä ei miellytä.

Alueesta löytyy paljon tietoa luontoon.fi sivustolta ja kattava kartasto poluista ja palveluista löytyy täältä.

 

Lähdimme kulkemaan poutaisessa säässä Lapinsalmen parkkipaikalta kohti riippusiltaa. Maassa ja pitkospuilla oli paikoin lunta ja jäätä vielä parin edellisen viikon lumimyräköiden jäljiltä. Piti siis varoa askeleitaan ettei liukastuisi heti alkumetreillä.

 

 

Riippusilta oli jännittävä! Se heilui aika paljon ylittäessä ja oli yllättävän kapea. Sillalla saa olla vain kaksi kulkijaa kerrallaan eikä siinä mahdu ison rinkan kanssa ohittamaan. Ruuhkaisina päivinä ja kesällä tänne muodostuu jonoa. Nyt muita kulkijoita ei ollut ja saimme jäädä sillalle hetkeksi ihmettelemään maisemia.

 

Polut olivat yllättävän leveitä ja osa reiteistä kulki teitä pitkin. Tämä hieman latisti tunnelmaa. Aurinko kuitenkin piristi fiilistä, marraskuussakin voi olla ihana ilma ja hyvä sää reippailuun.

Noin puoleen väliin matkaa osui Kuutinkanavan laavu jossa pidimme tauon ja paistoimme makkaraa. Laavulle saapui meidän jälkeen pari muutakin retkeilijää. He miettivät keskenään roska-astioiden sijaintia. Niitä ei kuitenkaan Repovedeltä löydä, koska puisto on siirtynyt roskattomaan retkeilyyn. Palavat roskat voi polttaa, biojätteet laittaa kuivakäymälään ja kaikki muu jäte (esim. metallit ja muovit) pitää viedä mukanaan.

 

Koska valoisaa aikaa oli vielä jäljellä, kävimme myös Olhavanvuorella. Olhavanvuori on pystysuora kallio ja siellä tulee liikkua varoen. Kurkistimme varovasti reunan yli, kiipeilijöille täytyy nostaa hattua.

Saavuimme kodalle juuri ennen pimeän tuloa. Kota oli valtava ja neljälle tilaa oli ruhtinaallisesti. Sisällä oli jo valmiiksi hieman lämmin ja kamiina lämmitti kodan nopeasti. Kamiinan päällä oli levy jossa sai ruoat kätevästi laitettua. Joskus joku kysyi miten ihmiset viettävät syys- ja talviretkillä illat kun pimeää on jo kolmesta eteenpäin. Ilta kuitenkin sujuu mukavasti ruokaa laitellessa, jutellessa ja lepäillessä ja mahdollisesti myös varusteita huoltaessa. Jos sää on kirkas aikaa voi käyttää vaikkapa tähtien kuvaamiseen.

Seuraavana aamuna heräsimme lumiseen maisemaan. Lunta oli kertynyt viitisen senttiä ja lumisade jatkui edelleen. Ihanaa miten valoisaa! Kävimme Mustalamminvuoren näkötornilla, pidimme jälleen tauon Kuutinkanavalla ja kävelimme hieman eri reittiä takaisin, tällä kertaa metsäisiä vähemmän tallattuja polkuja pitkin ja poikkesimme myös Katajavuorella.

Kuva: Milla Heikkinen

Retki oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja kiva. Ehkä yöpyminen kodassa oli hieman liian "helppo", vähän kuin olisi mökillä ollut. Kilometrejä meille kertyi molempina päivinä 10 eli juuri sopivasti kun nousuja ja laskuja oli paljon. Se, että Repovedellä on paljon erilaisia vuokramökkejä sekä autoteitä aika tiheään, hieman latistaa tunnelmaa. Tuntuu että kaikkialle olisi päässyt autolla. Myös junan kolina kuuluu puistoon varsinkin yöllä todella selvästi ja seuraavaksi taivaalla lentääkin jo lentokone. Sitä "köyhän miehen Lappia" emme löytäneet, mutta silti Repovesi on ehdottomasti käymisen arvoinen ja helppo "matalan kynnyksen" kohde. Reitit ovat hyvin merkittyjä joten kokemattomampikin retkeilijä uskaltaa liikkua täällä turvallisin mielin. Riippusilta on jännittävä ja hienoja näköalapaikkoja on runsaasti. Kunto kohoaa väkisinkin mäkiä ylös ja alas rampatessa, varsinkin jos selässä on 15 kilon edestä tavaraa. (tällä kertaa oikeasti pakkasin vain sen tarpeellisen, no silti oli hieman liikaa, mutta parempi niin). Minua kiinnostaa palata Repovedelle uudelleen, ja kesällä haluan kiertää Kaakkurinkierroksen rauhassa, parin pysähdyksen taktiikalla ja tutustua paikkaan vielä lisää.

Nyt tulevana talvena suunnitelmissa on talviretki, mahdollisesti hiihtovaellus ja varustelu on käynnissä!

Oletko pääkaupunkiseudulla asuva innokas retkeilijä mutta retkiseura puuttuu? Liity Facebookissa PK-Seudun vaellusporukka -ryhmään. Voit löytää sieltä mukavaa retkiseuraa! Tämäkin retki oli toteutettu osittain sitä kautta, ja saimme seuraksi kaksi oikein kivaa ja reipasta ulkoilmaihmistä :)

- Suvi

 

Lappi - Retkeilyä Kilpisjärvellä ja Saanan huiputus

Syyskuu 2016

Teimme syyskuussa retken Kilpisjärvelle ystäväni kanssa. Olen löytänyt Lapin kauneuden vasta viime vuosina kesän lopulla tuli tunne, että Lappiin on pakko päästä. Saimme asiat järjestymään niin että muutaman päivän retki onnistui.  

Matkasimme Rovaniemeltä käsivarteen sumuisessa ja synkässä säässä, mutta kun Ruotsin ja Norjan korkeat tunturit alkoivat näkyä horisontissa sää selkeni ja meitä odotti upea aurinkoinen Kilpisjärvi!

Koska sää oli niin kaunis, emme halunneet heti jatkaa matkaa Norjan puolelle, vaan lähdimme katsomaan yhtä paikallisista nähtävyyksistä; Tsahkalputousta. Putoukselle löytää kun lähtee seuraamaan Kalottireittiä Kilpisjärven luontokeskukselta. Kivikkoinen polku vie kohti Tsahkaljärven rantaa johon on matkaa reilu kilometri. Putoukset jäävät vasemmalle puolelle. Polulla meitä tuli vastaa eräs vanhempi herrasmies ja jäimme jutustelemaan hetkeksi. Hän oli palaamassa Haltilta ja oli huiputtanut Haltin vain pelkässä t-paidassa! Siis syyskuun loppupuolella! Sää oli kuulemma ollut oikein mainio koko useamman päivän kestäneen taipaleen. Mahtavaa.

 

 

 

 

Upea Saana loisti koko komeudessaan tässä yllättävänkin lämpimässä syyssäässä. Takkia ei todellakaan tarvinnut. Mieli olisi tehnyt vain istahtaa johonkin ja jäädä nautiskelemaan auringonpaisteesta. Olisimmepa saaneet huiputtaa Saanan näin upeassa säässä. Jatkoimme kuitenkin matkaa Norjaan, jossa meitä odottikin aika mahtava seikkailu. Siitä olen kirjoittanut oman postauksen joka löytyy täältä.

Norjasta palatessamme sää oli tehnyt käänteen ja muuttunut taas tyypillisemmäksi syyssääksi. Sumu ja ajoittainen sade oli tullut jäädäkseen. Vietimme Kilpisjärvellä kaksi yötä Arctic Polar lomakylässä. Oikea sänky ja sauna tuntui aika mahtavalle Norjan koitoksemme jälkeen. Kolmannen päivän suunnitelmiin meillä kuului visiitti Kolmen Valtakunnan Rajapyykillä, sekä Saanan huiputus.

Kolmen Valtakunnan Rajapyykki on Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen rajapyykki Koltajärvessä. Nykyinen rajapyykki on rakennettu vuonna 1926.  Se on Ruotsin pohjoisin ja Manner-Suomen läntisin piste. Rajapyykki on maailman pohjoisin kolmen valtion rajapiste. Muutamalla askeleella voi siis käydä kolmessa eri valtiossa.

 

Matkasimme Rajapyykille Malla-Laivalla, joka kulkee kesäisin Kilpisjärveltä kello 10, 14 ja 18. Syksyllä varsinaisia aikatauluja ei ole, vaan laiva kulkee kysynnän mukaan. Edestakainen matka maksaa 25 euroa ja yhden suuntainen 20 euroa. Koltaluoktasta on mahdollista myös kävellä takaisin Kilpisjärvelle Mallan luonnonpuiston lävitse. Matka on kuitenkin kohtalaisen pitkä, noin 17 kilometriä hieman reittivalinnoista riippuen (haluatko esimerkiksi huiputtaa Pikku-Mallan matkalla joka lisää kilometrejä noin neljällä)

 

Olimme rannassa odottamassa laivan lähtöä hyvissä ajoin, mutta japanilaisryhmä oli jo ehtinyt vallata laivan kaikki paikat, ja myös retken varannut suomalaisryhmä jäi laivasta. Pienen järjestelyn jälkeen meidän luvattiin tulla hakemaan kun japanilaisryhmä on toimitettu perille. Lähtömme viivästyi tämän takia noin 40 minuuttia, mutta aika kului nopeasti muiden kanssa jutustellessa.

Koltaluoktasta Rajapyykille on vielä kolmen kilometrin kävely, mutta polku on oikein hyvä, leveä ja helppokulkuinen. Muutamia pitkospuita on rakennettu on kaikkein märimpien paikkojen ylitykseen. Suomalaisryhmä saavutti Rajapyykin hieman meidän jälkeen, ja he lauloivat Maammelaulun johon mekin osallistuimme. 

 

 

Kävimme myös katsomassa Kuohkimajärven autiotupaa jonka pihapiirissä meidän oli alun perin tarkoitus telttailla. 

 

Pian oli aika palata takaisin laivalle, mutta matkaan tuli mutka, koska yksi vanhempi rouva oli kadonnut. Kaikki olettivat hänen lähteneen jo kävelemään takaisin laivan suuntaa, mutta lopulta paljastui että hän olikin lähtenyt japanilaisryhmän perään ja oli jo menossa jossakin Norjan puolella! Hetken jouduimme siis häntä odottelemaan saapuvaksi, mutta lopulta pääsimme aloittamaan matkan takaisin Retkeilykeskukselle. Kävimme retken päätteeksi syömässä ja valmistauduimme Saanan huiputukseen.

1029 metriä korkea laakeapäinen Saana on yksi Suomen tunnetuimpia tuntureita. Se  on osa Skandien vuoristoa ja kohoaa 556 metriä Kilpisjärven pintaa ylemmäksi. Reitti Saanan huipulle etenee ensin noin kilometrin tunturikoivikossa, jonka jälkeen alkaa jyrkempi osuus johon on rakennettu 742 porrasta kiipeämistä helpottamaan. Reitti jatkuu portaiden jälkeen vielä noin kaksi kilometriä, ja nousu jatkuu edelleen, joskin hieman loivempana. 

Sää oli sumuinen, mutta koska kumpikaan meistä ei ollut koskaan huiputtanut Saanaa, oli se tehtävä säässä kuin säässä. Jalat tuntuivat raskailta, mutta päättäväisyys vei pitkälle. Pilviraja tuli vastaan jo hieman rappusten yläpään jälkeen ja noin 2 kilometriä tarvoimme sumussa ja lopulta sateessa ja kylmässä tuulessa. Valehuippuja tuli vastaan yhä uudelleen ja taas alkoi tuntua siltä että paljonko vielä? Kaukaisuudessa näkyi aina vain sumuinen ääriviiva seuraavasta valehuipusta kunnes lopulta saavutimme oikean huipun. Laitoimme nimet vieraskirjaan, otimme pikaisesti muutaman kuvan ja kaivoimme jäätyneet suklaapatukat repuista ja aloitimme matkan takaisin alas. Kauaksi aikaa ei voinut jäädä seisoskelemaan, koska lämpöasteita oli vain +1 ja tuuli oli jäätävä.   

 

Matka huipulle vei 2 tuntia ja alas 1,5 tuntia. Ihan kohtalainen suoritus, vaikka emme mielestämme pitäneet edes kovaa kiirettä. Loppumetreillä jouduimme laittamaan otsavalot päähän, jotta vältyimme turhilta kompuroinneilta, sen verran myöhään lähdimme huippua tavoittelemaan. Alas päästyämme fiilis oli mahtava! Jes! Seuraavalla kerralla toivon sään olevan pilvetön, jotta pääsen myös ihailemaan maisemia. Saanan huiputus on edessä taas heinäkuussa 2017 enkä malta odottaa!

 

Kilpisjärveltä löytyy vielä paljon tutkittavaa, ja vaikka ohi ajaessa paikka vaikuttaa tylsältä, on se kaikkea muuta! Sieltä ei puutu mitään, eikä siellä ole mitään liikaa. Siellä on luonto.

 

 

- Suvi